Tämä on blogin ensimmäinen kirjoitus. Kuitenkaan kyse ei ole aivan ensimmäisestä kirjoituksesta, jonka elämäni varrella blogiin kirjoitan. Blogeja on joskus tullut pidettyä aktiivisestikin, mutta sittemmin elämä ja kaikki sen mielenkiintoiset aktiviteetit veivät mukanaan. Vanhat blogit kävivät rajallisiksi ja lopulta kasvoin niistä ulos - monellakin tapaa. Suuri syy uloskasvuun oli siinä, että monet ihmiset lukivat blogeja, joissa kävin läpi vaikeitakin asioita elämästäni ja pian jouduin sensuroimaan itseäni. Itsesensuurin poistamiseksi tai ainakin sen rajaamiseksi vaihdan jälleen uudelle taistelutantereelle.

Blogin aloittamiselle on aina jokin sisäinen tarve. Kirjoittaminen kumpuaa lähtökohtaisesti jostakin asiasta tai joistain asioista elämässä. Omalla kohdallani asioita on useitakin ja kirjoittaminen on minulle kovin mieluisa tapa ilmaista itseäni. Tämän hetkinen elämäntilanne mahdollistaa varsin aktiivisen blogin pitämisen - sikäli, kun oma aivokapasiteetti antaa myöten kirjoittaa julki asioista. Tarkoitus ja tavoite on kuitenkin ennen muuta saada asioita pois omasta päästä ja pyörimään jonnekin muualle. Aihevalikoima varmastikin tulee olemaan laaja. Sarkasmiin taipuvaisena löydän varmastikin aiheita vähän jokaiselta elämän osa-alueelta, vaikka välttämättä en ole maailman pätevin niistä aina kirjoittamaankaan.

Oh, happy day! Ensimmäinen postaus lentäköön bittiavaruuteen kaikkien muiden tekstinpätkien sekaan.