Avokin iltavuorot ovat niin rentouttavia. Siis lähinnä ne rentouttavat siltä kantilta minua, ettei minun tarvitse kyseisen ihmisen pärstää katsella kotona juuri lainkaan. Avokki nukkuu puolille päivin ja lähtee töihin kahdeksi. Siinä on se pari tuntia laatuaikaa, mitä iltavuoroina nähdään. Illalla minä olen jo nukkumassa, kun hän koluaa ovesta sisälle. Aika useinkin olen vain helpottunut siitä, että minun ei tarvitse hänen kanssaan paljoa jutella tai muuten vuorovaikuttaa viikolla. Olen tosin havainnut, että nyt viikonloput ovat alkaneet tuntua ahdistavilta. Silloin avokki on kotosalla enemmän ja aiheuttaa saamattomuudellaan sitä ärtymystä enemmän kuin se kuuluisa käpy jäisen kuusen latvassa.

Todennäköisesti minun ei pitäisi olla avokkini kanssa ollenkaan. Olen kaikin puolin alkanut havaita ärtyväni milloin mihinkin hänen teoissaan ja tavoissaan. Minua ärsyttää, kun hän puhuu, syö tai vain on tekemättä mitään. Toki minua ovat monetkin piirteet ärsyttäneet ihmisissä ennenkin, mutta tässä on jotain sellaista, joka menee yli. Tulee jotenkin sellainen tunne, että olen avokin kanssa yhdessä aivan vääristä syistä. Päällimmäisenä syynä ehkä se, että en hänen äitinsä takia millään hennoisi erota. Siis hänen äitinsä on aivan oikeasti todella kultainen ihminen, jonka olen tuntenut entuudestaan aivan muista yhteyksistä. Hänelle en haluaisi aiheuttaa huolta pojastaan. Jotenkin minä ainakin kuvittelen, että avokki on tunnetasolla enemmän kiinni minussa kuin minä hänessä.

Voi olla, että olisi viisainta jakaa hackmanit kahteen eri laatikkoon. Tämä menee niin teiniangstin puolelle, että parempi olla taas vuodattamatta liikaa tuntoja.