Onneksi tuo teiniangsti meni taas ohi. Stressi saa minussa esiin aina huonoimmat puolet. Pari viime päivää on tullut viipotettua hullun lailla joululahjojen ja muiden pakollisten kuvioiden perässä. On ostettu lahjoja, pakattu niitä, ostettu joulukortteja ja metsästetty niihin osoitteita, käännetty ja väännetty. Ja vielä jäljelle jää leipominen, siivoaminen ja parin puuttuvan lahjan hankinta. Joka vuosi sovitaan perheen kanssa, että ei osteta kuin yksi lahja jokaiselle. Joka vuosi on myös havaittu, että joulukuusen juurelle kertyy valtava kasa lahjoja. Kukaan ei nimittäin noudata tuota yhden lahjan periaatetta. Parina viime vuonna on tosin alettu vakavasti puhua siitäkin vaihtoehdosta, että jokainen ostaisi itse itselleen mieluisan joululahjan. Säästyttäisiin turhan rojun keräämiseltä.

Lapsi on asia erikseen. Hän saa lahjoja kyllä enemmän kuin yhden. Nyt, kun lapsi on vielä hyvin pieni, olen laittanut vain muutaman lahjan. Lapselle täytyy kuitenkin vähän väliä ostaa kaikenlaista ympäri vuoden. Kun hän vähän varttuu ja vanhenee, on sitten mietittävä tarkemmin, kuinka paljon ja minkälaisia lahjoja laitetaan. Etenkin, jos jossain vaiheessa mukaan kuvioihin tulisi toinenkin lapsi. Ainakin sitä voi toivoa.

Vuosien mittaan nämä joulun odotuskuviot ovat olleet hyvin erilaisia. On ollut jouluja, joista en edes halua muistaa mitään ja on niitä jouluja, joita olen todella odottanut. Nyt odotan joulua eri tavalla kuin aiemmin. Jotenkin haluaisin luoda omalle lapselleni vahvan ja miellyttävän jouluperinteen - samalla tavalla kuin itselläni on lapsena ollut. Siihen vain on vaikea sovittaa kaikkea sitä, mitä elämä tuo mukanaan.